sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Älä sano näitä sanoja lomalla

Kesäkuun ensimmäinen viikko ja kesäloma. Vähän riskaabeli yhdistelmä täällä päin maailmaa. Varsinkin kun matka suuntautuu hulluna pohjoiseen.
Lomamatka opetti, mitä lomalla ei kannata sanoa.

"Pikkuisen on kylmää, mutta onneksi sentään aurinko paistaa tunturin lappeeseen eikä tuule kovin paljoa."
(Makaan maassa, koska yritän kuvata kurjenkanervaa. Löytyi.)




















"Siis pohjoisesta puhaltaa, mutta onneksi ei sentään sada."
(Pykeija, se Jäämeren puolimmaisempi ranta.)




















"No nyt se sade sitten alkoi, mutta onneksi se on kuitenkin vettä eikä lunta."
(Neidenin kirkolla, sade muodostaa ihmeellisen kuvion tuulilasiin.)

















Ihan sanaton. Aura-auto tuli vastaan perjantaina 10. päivä kesäkuuta Lemmenjoen tiellä ja pärskäytti juhlallisen lumiloskan tuulilasiin. Ei valitettavasti saatu videolle.





















Viimeinen kommenti säästettiin kotipihaan.
"Onneksi sentään auto ei hajonnut esimerkiksi siellä Norjassa Suomen päälaen yläpuolen kuumaisemassa."