perjantai 17. marraskuuta 2017

Enkelit lentää sun elokuviin

Kuollut lapsi, joka on muuttunut enkeliksi.
Meidän jokaisen haavoittama enkeli.
Jotain ihmisen sisäistä, joka yhdistää meitä kaikkia ihmisiä.
Suomalaisten kovaa elämää symboloiva maalaus.

Ranskalaisohjaaja Jean-Michel Roux kiinnostui Hugo Simbergin maalauksesta Haavoittunut enkeli – samoin kuin suomalaisesta luonnosta ja luonteesta – ja teki elokuvan, jossa suomalaiset kertovat ajatuksiaan taulusta. Elokuvan taustoja esittelee myös Aamulehti.

Pohjolan enkeli -elokuvassa puhuvat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja psykiatri Ben Fuhrman, Pentti Kurikan nimipäivät -bändiläisiä sekä suuri määrä suomalaisia, joita taulu on koskettanut. Monia elokuvan henkilöitä yhdistää menetys, läheisen kuolema.
Trailerin näet täältä.

Sydämeen käyvimpiä hetkiä ovat ne, joissa opettajat esittelevät taulua koululaisryhmille, ja lapset kertovat käsityksiään siitä, missä tilanteessa enkeli on haavoittunut. Keräsi kukkia? Pojat kiusasivat mutta tulivat katumapäälle ja kantavat avun piiriin? Ehkä tämä on tytön halloween-asu?
Karnevalistisiakin tunnelmia puolentoista tunnin mittaiseen elokuvaan mahtuu, kun moottorisahalla puuveistoksia tekevä itetaiteilija ja hänen naisystävänsä – molemmat jo ikääntyneitä ihmisiä – pukeutuvat nainen valkeaksi ja mies mustaksi enkelihahmoksi ja pyörätelevät kömpelöä tanssia kedolla.

Moni kohtaus sijoittuu vähän yllättävästikin Lappiin. Muutamat tonttu- ja maahisjutut tuntuvat hiukan irrallisilta, ja hetkittäin tulee sellainen olo, että ohjaaja on ollut vähän liikaa pohjoisen mystiikan vietävissä.
Pääosassa on toki enkeli, ja enkeliä esittävä tyttö vaeltelee suomalaismaisemassa. Itse toivoin, että myös maalauksen pojille olisi annettu enemmän tilaa.

Näin elokuvan torstaina Jyväskylässä. Iltapäiväesityksessä meitä katsojia oli vain kolme – minulle tuntematon nainen, nuori afgaaniystäväni ja minä. Ystäväni tuntee Simbergin taulun ja on itse taitavana piirtäjänä varioinut taulua ja piirtänyt etummaiseksi enkelin kantajaksi afgaanipojan.





Matkalla elokuvaan ystäväni kertoi, että hänen koulussaan oli vietetty hiljaista hetkeä, sillä yksi nuori oli tehnyt itsemurhan. Keskustelimme siitä, mitä uskontomme – kristinusko ja islam – sanovat itsemurhasta. Hänen mukaansa se on islaminuskossa vakava teko, suora tie helvettiin. No niin meilläkin on opetettu, mutta nyt ajatellaan lempeämmin, kerroin. Että ihminen on vain ollut nurkassa, pimeässä huoneessa, eikä ole sillä hetkellä sokaistuneena nähnyt muita vaihtoehtoja.

Minulla on paha tapa yrittää eläytyä toisten ihmisten tunnelmiin. Mietin elokuvan alussa, mitä nuori afgaani tämän puolitoistatuntisen kestää ja mitä hän ymmärtää suomenkielisestä puheesta. Kuiskin muutaman selityksen hänen korvaansa (tuo on poro, tuo on Saana-tunturi, tuo on meidän entinen presidentti), mutta sitten rentouduin. Hänellä on oma kokemuksensa, minulla omani. Shut up ja anna rauha.

Hugo Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli on suomalaisten lempitaulu. Kaksi sulkeutuneen oloista poikaa kantaa siipeen ja päähän haavoittunutta tyttöoletettua enkeliä paareilla lohduttoman värittömässä maisemassa. Taiteilija maalasi taulun vuonna 1904 eikä antanut sille mitään selityksiä, ei edes nimeä.
Taulun ensimmäinen versio sijoittuu Töölönlahden rantamille. Se on nyt nähtävillä Ateneumissa. Toinen versio sijoittuu Tampereelle, tehtaan piippuja näkyy horisontissa. Se on Tampereen tuomiokirkossa.

Minun mielestäni Haavoittunut enkeli on niin mystinen taulu, että selityksiä ei ole. Paitsi että yksi ajatus minulla on ollut siitä, aina. Ilmeinen auttaja on joutunut autettavaksi, ja häntä auttavat epäilmeiset auttajat, ynseän oloiset pojat. Avun vastaanottaminen voi olla vaikeaa, jos on itse tottunut olemaan se, joka järjestelee toisten asioita. Pojille auttaminen lienee eheyttävä kokemus. Mykistävä salaisuus, joka painuu syvälle sieluun.
Sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa, kirjoitti Anna-Maija Raittila virteensä.

Ihan ajatusleikkinä jäin miettimään, olisiko mitenkään mahdollista, että suomalaiset äänestäisivät kollektiivisesti lempitaulukseen maalauksen, jossa helottaa kesän kuuma aurinko ja jossa hehkuvat keltaiset, punaiset ja oranssit kukat vihreää nurmea täplittäen. Jossa tanssitaan, ja viulua ei soita luuranko-kuolema. Ilmeisesti ei.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti